Ajankohtaista

Ajankohtaista asiaa Apteekista:

AUKIOLOAJAT

MAANANTAI – PERJANTAI  09:00 -17:30

LAUANTAISIN 09:00 – 14:00

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 6.12 APTEEKKI ON SULJETTU.

 

 

MITÄ MAKSALLESI KUULUU?

Harvemmin tulee miettineeksi, onko maksallani kaikki hyvin. Kolesterolia ja triglyseridejä mitataan ahkerasti ja kohonneisiin arvoihin määrätään lääkettä. Nämäkin veren rasva-arvot kertovat maksan toiminnan häiriöstä. Jopa kohonnut verenpaine voi johtua maksasta. Kolesteroliarvon nousu kertoo ongelmasta esimerkiksi maksassa, mutta kolesteroli ei ole itsenäinen haittatekijä, jonka poisto hävittää ongelman. Usein jo vilkaisu peiliin kertoo, miten maksasi voi. Vyötärölihavuus aiheuttaa alkoholia useammin rasvamaksan. Maksa on kehon suurin rauhanen ja säätelee kaikkien kehon solujen toimintaa ja koko kehon aineenvaihduntaa. Maksalla on lukuisia tehtäviä mm. kehon puhdistajana ja ongelmajätelaitoksena, sokerin, proteiinien ja rasvojen tuottajana ja varastoijana. Maksa voi huonosti monesta syystä. Huonolaatuinen ruoka, vähäinen liikunta ja liika kiire rasittavat maksaa. Lääkkeet, kuten tavalliset särkylääkkeet ja hormonivalmisteet rasittavat lisää maksaa ja lisääntynyt ympäristön kemikaalikuorma yhdistettynä lisääntyneeseen stressiin aiheuttaa maksan ylikuormituksen. Yleiset oireet, kuten ummetus, närästys, turvotus ja jatkuva päänsärky liittyvät usein vajaatoimintaiseen maksaan. Nämäkin vaivat voivat helpottaa tukemalla maksan toimintaa.

Terveydenhoito on meillä pääasiassa sairauksien hoitoa. Lääketiede on kehittynyt valtavasti ja akuuttien sairauksien ensihoito on tehokasta eli potilas jää usein henkiin sydänkohtauksen tai aivoinfarktin jälkeen. Ennaltaehkäisevä terveydenhoito ei kuitenkaan toimi. Monet kansantautimme, kuten diabetes, verenpainetauti, sydän- ja verisuonitaudit, muistisairaudet ja mielenterveysongelmat olisi ehkäistävissä, usein myös hoidettavissa ruokavalion ja terveellisten elintapojen avulla. Lääkkeet olisivat kakkossijalla, kun oireisiin puututtaisiin riittävän ajoissa. Hiljainen matala-asteinen tulehdus eli inflammaatio on monen sairauden taustalla. Jos tämä sammutettaisiin ajoissa, voisi moni krooninen sairaus jäädä syntymättä. Inflammaatio alkaa usein rasvakudoksesta ja rasvakudos ottaa vastaan kaiken ylimääräisen sokerin, mitä maksa ei pysty soluihinsa varastoimaan. Rasvakudoksen varastoima liika sokeri ja rasva pysyykin tiukasti rasvakudoksessa, koska rasvahappoja vapautuu vain paastotilassa eli yöllä tai aterioiden välillä, jos väli on riittävän pitkä. Jatkuva napostelu saa elimistön sekaisin, koska verensokeri on pysyvästi koholla ja insuliini estää rasvasoluja luovuttamasta energiaa, seurauksena on lihominen. Samoin keinotekoiset makeutusaineet vain tehostavat rasvan pysymistä kehossa. Insuliiniresistenssi lisää kakkostyypin diabeteksen, sydäntautien ja aivosairauksien riskiä. Insuliiniresistenssissä insuliini ei pysty avaamaan ovea sokerille soluihin eli solujen herkkyys insuliinille on vähentynyt. Elimistö yrittää selvitä liiallisesta vereen jäävästä sokerista, mutta solujen jäädessä ilman energiaa ihminen väsyy. Kakkostyypin diabeetikko ei laihdu energiavajauksessa, vaan lihoo, koska insuliinista ei ole puutetta vaan se ei toimi. Insuliini ei siis auta sokeria pääsemään soluihin, vaan varastoi ylimääräisen sokerin rasvaksi elimistöön. Jos väsymykseen reagoidaan heittäytymällä sohvalle sipsien ja irtokarkkien kanssa, on seurauksena rasvamaksa, kakkostyypin diabetes ja sydäntaudit.  Insuliiniresistenssin sijaan olisi kehitettävä resistenssi epäterveellistä elämäntapaa eli roskaruokaa ja liikkumattomuutta vastaan. Harva kuitenkaan haluaa lääkärin vastaanotolla kuulla, että lopeta huonolaatuisen ruuan syöminen, liiku enemmän ja lopeta turha stressaaminen. Harva lääkäri myöskään antaa tälläisiä ohjeita. Muutokset koetaan vaikeiksi, onko vaivattomampaa syödä lääkkeitä? Joskus lääkkeitä tietysti tarvitaan jo huonon geeniperimän vuoksi, mutta kaikki hyötyvät silti terveellisistä elintavoista.

Kakkostyypin diabeteksen hoitaminen pelkästään lääkkeillä ei yleensä estä sairautta etenemästä ja johtaa lopulta insuliinihoitoon. Rasvojen vaihtaminen hiilihydraatteihin kevyttuotteiden avulla on virhe, koska hiilihydraatit nostavat verensokerin. Sokeritauti on edelleen nimensä mukainen sokeritauti, vaikka välillä yritettiin syyttää pelkästään tyydyttyneitä rasvoja. Voisiko insuliinihoidolta välttyä hyvällä ruokavaliolla ja liikunnalla kakkostyypin diabeteksessä? Diabeteksen hoitoperiaatteiden mukaan kakkostyypin diabeetikko voi syödä normaaliin tapaan lääkityksen turvin. Siis vaaleaa leipää, perunaa, leivonnaisia ja makeisia. Eipä ihme, että insuliinia joutuu pistämään taudin edetessä. Diabeetikko ei kestä suuria hiilihydraattimääriä, varsinkaan sokeria ja valkoisia jauhoja. Ruokavalion ja elämäntapojen muutos ei vaadi suuria ponnisteluja, mutta mahdollistaa terveen elämän. Diabetekseen ja korkeaan kolesteroliin liittyvä sydäntautiriski johtunee verisuonten tulehduksesta, joka on seurausta sokeroitumisesta ja antioksidanttien puutteesta. Voisiko kolesterolilääkkeet välttää vaihtamalla sokerit antioksidantteihin? Puhdistettu sokeri häiritsee verensokeritasapainoa ja suolistomikrobistoa, altistaa lihomiselle ja aiheuttaa riippuvuutta. Haitallisimpia ovat fruktoosia sisältävät makeiset, virvoitusjuomat ja mehut. Fruktoosi on terveellistä ainoastaan alkuperäisessä pakkauksessa eli marjojen, hedelmien ja kasvisten osana. Fruktoosi ei vaikuta verensokeriin, vaan siirtyy suoraan maksaan, missä maksa muodostaa siitä rasvaa, samalla syntyy myös virtsahappoa, mikä liiallisena aiheuttaa kihdin. Lasten mehut ja hedelmävalmisteet sisältävät usein fruktoosia, joten päivittäiseen käyttöön vesi ja aito hedelmä on terveellisempi valinta.

Maksan myrkynpoistokyky on kovilla nykymaailmassa. Keho kuormittuu ilman, vesistöjen ja maaperän myrkyistä, sekä kemikaaleista ja lääkkeistä. Heikkoravinteisesta ruoasta ei saa maksan puhdistustoiminnalle välttämättömiä aminohappoja, vitamiineja, hivenaineita ja antioksidantteja. Kehon kuona-aineiden poisto heikkenee välttämättömien apuaineiden puuttuessa. Keho tuottaa myös itse aineenvaihdunnassa tarvittavia aineita, mutta suuren rasituksen alla tuotanto ja tarve eivät kohtaa. Kun näiden kehon puolustajien kapasiteetti loppuu, keho ei pysty puolustautumaan vapaita radikaaleja, myrkkyjä, tulehduksia tai syöpäsoluja vastaan. Ruuan laatu on oleellista, että solut saavat raaka-aineita muodostaakseen glutationia ja muita myrkynpoistossa tarvittavia aineita. Näitä tärkeitä aineita saadaan kasviksista ja marjoista. Maksasolut, kuten kaikki muutkin kehon solut toimivat vain, kun saavat riittävästi vitamiineja, kivennäisaineita ja antioksidantteja käyttöönsä. Entsyymit vaativat mm. B-vitamiineja, C- ja E-vitamiinia, seleeniä, sinkkiä, kuparia, mangaania ja rikkiä. Onko ruuassasi paljon antioksidanttirosvoja, jotka eivät tuo mitään ravinteita, mutta aiheuttavat haitallisia hapettumisreaktioita lisäten suojaravinteiden tarvetta? Sokerit, valkojauhotuotteet, huonot rasvat ja teolliset prosessoidut ruoka-aineet kuluttavat elimistön antioksidanttivarastot ja altistavat hiljaiselle tulehdukselle. Kunnollinen ruoka sammuttaa tulehduksen.

Mikä on maksalle parasta ruokaa?

Netti pursuaa vähähiilihydraattisia, runsasrasvaisia ja runsasproteiinisia dieettejä. Maksan voi hyvin, kun ruokaa nautitaan sopiva määrä, juuri ja juuri tarpeeksi ja tasapainoisesti kaikkea, aina myös kasviksia. Kohtuullinen ruokamäärä, itselle sopiva tasapainoinen ruokavalio, oikeat ruuanvalmistusmenetelmät, säännöllinen ateriarytmi, liikunta ja riittävä uni. Melko yksinkertaista, mutta monelta kadoksissa buffetpöytien, einesten ja jättimässypussien maailmassa.

Luonnollinen ruoka sisältää ruoka-aineiden ravinteet, mitä ei ole teollisesti muunnettu tai hävitetty väärillä ruuanvalmistusmenetelmillä. Tasapainoinen ruoka sisältää omiin tarpeisiin huomioidut määrät hiilihydraatteja, proteiineja ja rasvoja ja näitä sopiva määrä sopivalla ateriarytmillä. Maksan kannalta terveelliseen ruokavalioon kuuluu riittävästi kuitua, kasvikunnan tuotteita, laadukkaita proteiinilähteitä ja hyvälaatuista kasvi- ja eläinkunnan rasvaa. Rasvaton ruokavalio ei ole hyväksi, mutta rasvan laatu on tärkeää. Rasvan arvokkaat rasvahapot usein tuhoutuvat ruuanvalmistuksessa, varsinkin paistettaessa, joten osa rasvasta on hyvä nauttia kuumentamattomana kylmäpuristettuina öljyinä vaikka salaattiin lorautettuna. Teollinen ruoka ei sisällä kylmäpuristettua öljyä, vaan huonolaatuista öljyä tai margariinia ja teolliseen ruokaan ehtii pitkän säilytysajan aikana syntyä maksaa rasittavia endotoksiineja, vaikka tuote ei ole vielä mikrobiologisesti pilaantunutta.  Pikaruoka ja valmisruoka ei ole vaarallista silloin tällöin käytettynä, mutta päivittäin käytettynä johtaa maksan sairastumiseen. Laadukkaita rasvoja saa myös alkuperäispakkauksessaan avokadosta, siemenistä ja pähkinöistä. Lasten purkkiruokia on marketeissa tarjolla hyllytolkulla, vaikka purkkiruoka on tarkoitettu vain matkoille tai vierailuille, ei jokapäiväiseksi ruuaksi. Useampi teollinen purkkiruoka päivässä kasvattaa haitallisten ainesten määrää suuresti, vaikka ainesosaluettelo näyttää turvalliselta. Makuaisti alkaa vaatimaan laatua, kun ensin päästää irti roskasta, jonka tuottamisessa ajatellaan bisnestä eikä ihmistä.

 

Apteekin terveysneuvonta ja opastus voisi laajentua myös kroonisten sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Apteekista ostetaan paljon särkylääkkeitä itsehoidossa ja reseptillä, antibioottikuureja ja hormonivalmisteita. Kivunhoito on toki tärkeää, mutta olisiko joskus hyvä miettiä, miksi päätä särkee usein tai johtuuko nivelkivut liikapainosta tai liian vähäisestä liikunnasta. Hoito voisi olla muutakin kuin särkylääke. Antibioottikuuri haittaa aina suoliston hyvää bakteerikantaa. Turhaa antibioottien käyttöä varmuuden vuoksi kannattaa välttää ja tarpeellisen antibioottikuurin yhteydessä on tärkeää tukea suoliston hyvien bakteerien kantaa probiooteilla. Ymmärrys, mitä ruoka merkitsee terveydelle, lisääntyy koko ajan ja motivoi ruokavaliohoitoon ja elämäntapamuutoksiin. Periaatteessa helppoa, mutta aina ei löydy voimia muutokseen, vaan valitsemme helpoimman tavan eli lääkkeet. Lääkkeillä usein sammutetaan kehon hälytysmerkit ja varsinainen ongelma jää hoitamatta. Muutos on tehtävä ja autettava maksaa. Me keskustelemme apteekissa mielellämme asiakkaidemme kanssa myös ravinnosta ja mm. maksaa tukevista ravintolisistä ja erityistarpeista, kun maksaa rasittavia lääkkeitä on jo käytössä. Muutoksen aloittaminen on vaikeaa, luopuminen voi tehdä tilaa uudelle. Puhdistetaan keho ja mieli yhdessä.

Lisää tietoa maksan terveydestä ja maksalle tärkeistä ruoka-aineista löytyy Marja Ruutin Terve Maksa-kirjasta.

Munuais- ja maksaliiton sivuilta löytyy myös paljon tietoa ja Maksaviikkoa vietetään 14.-18.5. www.mahtimaksa.fi

Maksan terveys on elintärkeää.

 

Möysän Uusi Apteekki: Parasta palvelua!